maanantai 25. toukokuuta 2015

Jatkuu part 2!M

Nyt näyttää paremmalta! Konepelti on kutakuinkin suora, kyllä siitä edelleen erottaa korkean kohdan, mutta kelpaa minulle, joten hiontaa P800 epäkeskolla, samalla myös lokasuojat, puskuri ja ne irto-osat puskurista.
 Hionnan jälkeen suojaus, se mielestäni kaikkein hitain osio, mutta oikeastaan ihan kivaa kuiteskin.

Suojausta

Pääsin itsekkin kuviin

Maalausvalmis etupuskuri

Maalausvalmis!
Se olis siinä, ei muutakuin värit piippuun ja menoksi!
 Ensin base, Lechlerin base, huntu, täys ja huntu. Lakkana käytin myös Lechleriä, pikalakkaa.

No ei mennyt ihan niinkuin olisin odottanut, puskuri ok, mutta toisessa lokasuojassa näkyi edelleen neliö, mihin olin tehnyt aiemmin värimalleja... Konepellissä muutama isompi roska ja pinnan kuvio hieman kuivan oloinen. Vedin siihen vielä yhden täyden kierroksen ja seuraavana päivänä hionta ja uusi lakka päälle, se oli Car Systemin Premium lakkaa, yksi täys kierros hiotun päälle ja valmis.

 Eipäs ollutkaan, siihen tuli jotain ihmeellistä pientä neulanreikää tms, en oikein tiedä mitä, enkä saanut sitä kameraan ikuistettua, näytti kyllä kuvassa hyvältä... Colornetin Ville Hukkanen ja Jari Katajistokin sitä ihmettelivät, että mistä moinen johtui, mutta selvää selitystä ei asiaan tullut. Ehkä rasvanpoisto sulattanut edellistä lakkapintaa ja kun siihen veti yhden täyden lakan, niin aiemmasta lakkapinnasta olisi noussut liuottimia, tai sitten vain Lechlerin lakka ei tykännyt Car Systemistä, ei osaa selittää miksi kävi niinkuin kävi.

Eli vielä kerran, hionta, suojaus ja lakkaus. Nyt vedin puolikkaan ja täyden, niinkuin käyttöteknisessä sanottiin  ja vola, eiköhän se nyt ole valmis!


Ja valmis! 

Kamera ei ihan sitä totuutta kerro, mutta parempi kuin mitä se oli! :) 
Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta osasin korjata ne virheet mitä matkalla tuli ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Tosin tässä työssä tuli ehkä muutoksia vähän liikaakin alkuperäiseen suunnitelmaan nähden... Ruiskukitti jäi pois ja tuotteet muutenkin vaihtuivat, mutta onnistuin ja opinkin taas jotain uutta! :)

P.S. Maalasin vielä takaspoilerin, base ja mattalakka, hieno tuli ja kuvankin voisi vielä saada..ehkä :D

Työ jatkuu...

Seuraava aamu alkoi konepellin kittaamisella, samalla hioin myös puskurin P400 epäkeskolla kittasin siitä isoimmat kiveniskut.
 Kun sain kittaukset tehtyä niin olikin hiontamaalin vuoro. Tähän sain vinkkiä Colornetin teknikolta Jari Katajistolta kun siinä sattui käymään, hän ehdotti, että ensin Spies Heckerin 5340 märkää-märälle ja siihen päälle lakkaa.
 Ja näin tein ja tykkäsin! Näkee tasan tarkkaan jäikö muotovirheitä tai muuta korjattavaa, ja jäihän sitä pikkasen, joten uunitus, hionta ensin P240 pitkällä käsilossilla niin, että meni puhki ja totesin, että vaatii vähän vielä kittiä, joten pari kierrosta kittiä ja hiontaa P240 ja lopuksi konepelti yli P320  ja uusi pohjaväri - lakka yhdistelmä konepeltiin.
 Lokasuojat ja puskuri olivat ok ensimmäisen jälkeen.

Puskuri odottaa pohjaväriä

Valmiina pohjaväriin

Valmiina pohjaväriin

Märkää-märälle pohjavärissä

Märkää-märällä pohjavärissä

Ja lakattuna

Lakattuna

Ei ollut aivan vielä valmis, kittiä pikkasen ja uusiks
Tämä päivä loppui pohjaväri - lakkayhdistelmän uudelleen tekemiseen.

Konepellissä uudestaan märkää-märälle ja lakka. Kuvasta uupuu se lakkaus :D

Aloitus

Varsinainen työnteko alkoi siis!

Työvaiheet hieman muuttuivat matkalla alkuperäiseen suunnitelmaan nähden.

Värisäystä saan kiittää Ykkösvärin poikia ja Lechlerin maalia, heidän kanssaan sävyteltiin lopullinen sävy autooni. Joten siis alkuperäiseen suunnitelmaan tuli muutos, eri valmistajn tuotteita käytössä.

Lähtötilannekuvia:
Yleisilme

Lommoa ja korkeaa kohtaa

Lommoa

Mattaantunut, kiveniskuinen ja naarmuinen puskuri

Jokin outo ilmiö maalaamassani lokasuojassa
Värisävy oli ensimmäinen juttu, minkä halusin selvittää ja sen jäkeen auton purkamista. Etuvalot pois, puskuri irti ja siitä kaikki irtoavat pikkuosat irti ja konepellistä vielä maski irti. 

Purettuna


Lastu lentää!
Tutkin ensin tuota lokasuojan maalin lähtemistä ja syynä oletettavasti 1k ruostepohja (Spies Hecker 4085) ruiskukitin alla, se ei oikein toimi.

No siitä sitten P120 epäkeskohiomapaperi ja eikun loiventelemaan reunoja, kun olin hionut maalipintojen rajoja tarpeeksi, otin hienompaa P240 paperia ja jatkoin sillä vielä vähän loiventelua, koko lokasuojan kävin lopuksi läpi P400 karkeudella.
 Samalla aloittelin konepeltiä, lommokohdat P120 karkeudella ja ensimmäiset kittikierrokset niihin ja muualle konepeltiin kiveniskuihin myös.
 Kitin kuivuessa pesin ja mattasin etupuskurin 3M mattauspastalla ja harmaalla karhunkielellä ja jätin kuivumaan.
 Konepellin hieroin kokonaan yli P400 epäkeskolla ja P120 paperilla lommokohtien kiteistä karkeat pyyhkäisyt ja lisää kittiä lommoihin ja kiveniskuihin.
 Lommot olivat pahempia ja laajempia kuin alkuun kuvittelinkaan, joten kittiä sai levitellä useamman kierroksen. Välillä käytin kontrollina spray-pohjamaalia, jotta näin oliko vielä paljon kitattavaa. Ensimmäisenä työpäivänä en saanut kittausta täysin valmiiksi joten seuraavana aamuna jatkui....

Kittiä ja hiontaa. 

Ensimmäisen päivän tekemiset.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Näyttötyön mietteitä

Ihan vain pikkasen aikaa tässä vierähtänyt... Ei ole tullut blogia juuri päiviteltyä työn ohessa, hups!
No nyt sitten itseä niskasta kiinni ja blogin tekoon  :)

Elikkäs, opiskeluista uupuisi enään näyttötyö. Valmistuisikin vihdoin!
Työnä minulla on Skoda Octavian kiveniskuinen konepelti ja on siinä muutama lommokin, samaan syssyyn maalaan kiveniskuisen ja mattaantuneen etupuskurin ja vääränväriset lokasuojat oikeaan sävyyn.

Työ alkanut oikean värisävyn etsinnällä, aikaisemmin maalaamistani lokasuojista tiedän, ettei se sävy autooni ainakaan suoraan lätkistä tule. (Niitä tehdessäni oli tullut väriin joku sekoitusvirhe, enkä silloin jaksanut sitä korjata) Nyt värimittarilla katsonut väriä ja tuli maalattua takapuskuri...ilman värimallin tekoa.... No eipä se ole sekään oikean värinen. Murr!

Siitä sitten otin vihdoin opikseni ja olenkin nyt tehnyt värimalleja ja kokeillut erilaisia ruiskutustapoja, joten löytyihän se oikea värikin sitten vihdoin, silti mietin häivyttämistä etuoviin. Se vielä harkinnassa, omasta autosta kun kyse.
 Sinänsä hommaa ei tulisi hirveästi lisää materiaalikustannuksissa, mutta ongelmana on vain se, että molempien etuovien alaosat on jo maalattu väärän värisiksi...onnistuisiko se häivytys sitten kuitenkaan...? Ja siis, kun tarkoituksena ei olisi nyt koko autoa ylimaalata :D Jos siis pitäisi nämä projektit ihan kohtuukokoisina...

Tässä hieman kuvia värimallien teosta :)

Värimittarilla katsotut kolme parasta ehdotusta.

Väärän värinen lokasuoja

Mattaus vesissä P800karkeudella. On muuten miellyttäviä nuo 3M-paperit!

Suojattuna. Pitihän vähän mainostakin autoon laittaa, heh.
EMS

Baset pinnassa

Ei se ollut mikään näistä, kuva ehkä vähän huono kertomaan totutta

EMS erottuu juuri sopivasti.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pohdiskelua huhtikuun lähipäivien pohjalta...

Toivonen antoi torstain päätteeksi pienen mietinnän mietintämyssyyn hautumaan ja nyt sitä tässä muutaman päivän pohdittuani alkoi ajatusta syntymään.
 Kävimme siis torstaina päivän tapahtumat Toivosen kanssan läpi ja miksi teimme niinkuin teimme. Puhuttiin siis testivedoista, harjoituskappaleista tms. Miksi niitä tehdään? Ja siihen tässä vähän pohdintaa.

Kuva ei liity päivän tekemisiin, mutta aiheeseen kylläkin.
Eräisiin moottoripyörän osiin jouduin hieman tekemään värimalleja , jotta sain niistä alkuperäisen väriset. 


Koevedot/Harjoituskappaleet

Jos ja kun eteen tuodaan ties mitä purkkeja ja purnukoita, niin on hyvä selvittää, mitä ne mönjät oikeasti ovat. Harjoituskappaleet on hyviä testikohteita.
 Esim. Sinulle vieraan valmistajan tuotteet tuodaan naaman eteen ja käsketään niillä korjata muovipuskuri ja maalata se. Eikä sinulla ole juuri sillä hetkellä hankkia tutumpia tuotteita...
No mistä lähdet liikkeelle?
 - tutustut käyttöteknisiin tiedotteisiin ja kysele myyjiltä ja henkilöiltä jotka ovat käyttäneet tuotteita
 - tee kokeiluja harjoituskappaleisiin (parempi kuluttaa vähän aikaa ja rahaa kokeiluihin jotta saa työstä mahdollisimman hyvän kerrasta, koska se maksaa aina enemmän jos joudut tekemään koko työn uudestaan)
 - Ja eikun töihin! ( ei myöskään jännitä niin paljon, kun on jo tuotteetkin vähän tutumpia)

P.S. Harjoituskappaleita tehdessä on hyvä laittaa vähän johonkin vihkoon ylös mitä tehnyt ja miten tehnyt, niin voi sieltä sitten tarkistaa asiakkaan työtä tehdessä, että kuinkas se nyt sitten menikään.

Sama pätee kaikkeen, maaleihin, lakkoihin, hiomatuotteisiin..... Ei voi tietää kuin kokeilemalla, mikä on itselle sopivin. :)
 Eli ennakkoluulot pois ja töihin!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Huhtikuun lähipäivät!

Miten tää aika nyt näin nopeesti meneekään? Taas täällä :D

Päivän aiheena oli tutustua hieman kromaukseen, tai oikeastaan hopeointilakkaan. 

Elikkäs, ensin kokeiltiin harjoituskappalaisiin mikä on optimaalinen kalvonpaksuus Cromi eli hopeointilakalla.
Marika toimi meidän ohjaajana tämän päivän. 

1 kierros kaikissa 
1, 2 ja 3. Numerot kuvaavat kerroksia. 1 oli näistä paras.
  Todettiin parhaaksi 1 täys tai 2 ohkosempaa reissua n 5-10min välihaihdutuksella. Hieman riippuen maalattavasta kappaleesta, tai sen pinnan tasaisuudesta ennemminkin. Mitä epätasaisempi pinta, sitä herkemmin kuopat ja reunat keräävät lakkaa, kun taas tasaiseen pintaan voi reilummin lakkaa vetää. Lakka myös valui hyvin herkästi.


Vielä ennen ruokailua lakattiin perjantaina mestareiden kromaukseen menevät osat ihan Standoxin Easy Voc autolakalla.
Standox Easy Voc. Lakka toimi eräänlaisena eristeenä kromauksessa, tai näin ymmärsin. 
Lakattavat osat
Tämä kuului myös



Lakkauksen jälkeen osat uunitettiin ja ruokailun jälkeen ne hiottiin P1000 vesissä ja vedettiin pohjamaali päälle. Pohjamaali oli jotain tiettyä kromaukseen käyvää, eli ei mitään perus automaalituotteita.


Pohjamaalissa

Pohjamaalissa

Lisäksi lakkailtiin jo kromattuja hirvenpäitä :D 

Leuat lakattu.

Luodinreikäkin näkyy. 

Valuu suht herkästi tuo lakka... 

Näitä varten meidän piti aamulla selvittää miten paljon kromilakkaa vedetään, jotta pinnasta tulee paras. Näihin tempastiin se 2 lähes täyttä reissua n. 10 min välihaihdutuksella, koska pinnat olivat hyvin epätasaisia ja kappaleet monimuotoisia.

Kiillotusta lähipäivillä

Sain Jarilta tehtäväkseni pienen kiillotuksen, elikkäs moottoripyörän tankki.

Tässä päivän työ












Kuvan kohdalla oli paljon haihdutusrakkulaa






Tälläin se pääpiirteittäin meni.

- isoimmat roskat pois tutilla
- hionta P1500 vesissä 3M Trizacilla
- tahnaus 3M vihreäkorkkisella tahnalla ja vihreällä laikalla
- tahnaus 3M keltakorkkisella tahanalla ja keltaisella laikalla
- tahnaus 3M tummansinikorkkisella tahnalla, eli hologrammin poisoaineella, tai vahaus.



Roskien poistoa





Roskien poistoa tutilla ja "piparilla"

P1500 Trizac ja pikkuepäkesko

Hiottu vesissä P1500

Tahnausta vihreäkorkkisella tahnaus

Tahnaus keltakorkkisella 
Lopuksi hologrammin poistoaine tai vahaus

Mestariopiskelijoilta sain tälläisiä vinkkejä:
 Tutin tilalla voi käyttää viilaa tai oikeastaan tutin voi unohtaa kokonaan ja ottaa suoraan P1500 Trizacilla. Ja sen jälkeen olisi hyvä käyttää P3000 Trizacia, mutta minulla ei nyt ollut sellaista käytössäni, joten jouduin hieman kauemmin tahnaileen tankkia.


Hyvä siitä sitten loppujen lopuksi tuli, vaikka aikaa siihen menikin mielestäni ihan liian kauan. Tosin olen ihan sitä mieltä, että jos olisi ollut pienempi kiillotuskone, niin olisi ollut hieman helpompaa, koska tuo iso tuntui jotenkin kömpelöltä tuohon tankkiin. Myös se P3000 Trizac olisi varmasti helpottanut paljon.